perjantai 29. maaliskuuta 2013

10. niiin parhaita poneja♥

Olen taas niin aktiivisesti kirjottanyt että huhhuh. Joo siis menin Mesellä viime viikon perjantaina koulutunnilla ja Satu piti, poni oli  tosi ihana ja helppo mentiin siirtymiä. Tässä tää pieni kooste perjantaista.
 




Eilen alko pääsiäisloma huimat 4pv ! Mentiin Selinan kans tallille joskus puoli neljän aikaan. Haettiin Pena ja laitoin sen kuntoo. Lähettiin kentälle ja siinä oli muutama puomi nii aattelin laittaa ravipuomit meille. Mentiin sit ravissa molemmat suunnat läpi. Otin laukkaa ja tehtiin muutamat vaihot, ne meni puhtaasti ilman yhtään ristille jättöä. Annoin Penan Selinalle ja se talutti sitä sillä välin ku laitoin laukka puomeja meille, laitoin silleen kolme puomia et ei yhtään laukkaa väliin ja sit sellasen välin johon meni yks laukka. Ne ei oikein onnistunut siinä alussa Pena vaan otti ne takasilla mukaan ... Miia tuli sit siinä jossain vaiheessa ja se autto meitä hieman väistöissä ku yksin ne on vähän hankalia.


Tunnin jälkeen vein Penan ulos ja hain Piskon sisälle. Meillä oli hyppy tunnin aiheena ratareeni mut kenttä oli niiiin huono et ei voitu oikein kunnolla hypätä kun jottai pikkusia. Niistä ei oo kuvia :/
   Estetunnin jälkeen menin Mesellä ilmansatulaa vähäksi aikaa kentälle. Liisa oli siinä kattomassa ja sano mulle et hyppää muuta este ku se niin tykkää niistä. Olin sillen et jeeee!!! saan hypätä Meesulla. Nostin laukan ja tulin 50cm korkuselle ristikolle ja poni oli ihan inoissain ja tunsin sen selkään asti ku alko vauhti kiihtyyn ja jarrut häviämään♥ En tiiä kumpi oli enemmän mielissään minä vai poni:3 se oli niiin ihana ku ennenkin! Mentiin se muutaman kerran molemmista suunnista ja päätin mennä pellolle loppu verkkaan ku vauhti oli liian "kova" kentällä vääntöön. Laitoin ponille linimentin etusiin ja valotkii tallista. Jäätiin leirikämppään yöks.

   Tänä aamuna herättiin seittemän aikaan ja alettiin miettiin tuleekohan aamu Anne tänään ja päätettiin soittaa Satulle ja kysyy tarviiko aamutallia mennä tekeen ja se sano et mennään kasilta et sekin tulee auttaa. No katottiin siinä sit lasten ohjelmii ku ei enään nukuttanu. Mentiin ruokkiin ponit ja nakattiin ne ulos. Pihalla oli ihana ilma mut siellä tuuli ihan sikana. Siivottiin karsinat ja oltiin kymmeneltä tehty  koko aamutalli.
  Menin laittaan itelle ratsihousut ja Selina jo harjaili Penaa valmiiksi hyppy reeniin. Laitoin sen kuntoon ja lähin ulos verkkaileen. Menin kaikki askellajit läpi ennen ku Liisa tuli. Otin muutamia siirtymiä ja vaihtoja et poni ois kuulolla.
   Liisa tuli ja alettii tulee ravissa sellasta mini ristikkoo molemmista suunnista. Sitten tultiin laukassa muutaman kerran. Tultiin yks ristikko rata jossa Pena oli ihan superlaiska, alku meni ihan hyvin mut kun aloin käskeen lissää vauhtia poni lako hidastaan ja pukitteleen. Tiputettiin yks ku poni ei nostanu jalkoja ja sit siitä linjalta mentiin toisesta ohi ku aloin komentaan ponia eteenpäin.
   Selina haki mulle kannukset ja Liisa nosti esteitä 60cm radaksi. Sain kannukset ja tultiin muutaman kerran pysty ja sit rata jossa oli uusintakin. Perusradalta tippu yks, mutta menin silti sen uusinnankin ja siinä ois pitänyt kääntää enemmän mut muuten se meni hyvin. Tultiin siine loppuun yhtä okseria jota liisa nosti aina vähän. Lopulta se oli 85xm okseri ja loikattiin siitä yli.Loppuverkaksi otin penkin pois ja ravailin ja kävelin ponin pois.
 





   Sain sellasen pika ilmotuksen et ois pilates tunti vartinpäästä. No laitoin sit Mesen valmiiksi ja mentiin Satun kans kentälle. Tehtiin paljon ilman jalkkareita perusistuntaa ja sit katottiin kevyttä istuntaa meiltä kaikissa askellajeissa. Sekä minun kierouttani kun kaajun aina sisälle nyt älysin miten pysyy pystyssä eikä heppakaan liiraa niin paljoa ku istuu oikein siellä selässä. Mesekin oli niin kuuliainen ja ihana♥ Mentiin puomejakin ois aluks ollut tarkotus hypätä mut enskerralla sit varmaan hypätään. Poni oli niin ihana et apuaa miten se voi olla niin ihana.
   Sitten siinä puoli kolmen aikaan lähettiin Sonjan ja Selinan kans pulkkaratsiin Piskolla. Sonja ei oikeen hankslannu sitä ja se kaatu kokoajan. Pisko taas ei jaksanu seistä neljällä jalalla kun se ois halunnu mennä täysillä, joten me aina keulittiin siinä ku Sonja rämpi hangesta siihen meijän luokse.
Kyllä se sit lopuksi alko onnistuu.



 Päätettiin sit päästää Pisko ja Karkki riehuun kentälle ja yhtäkkiä Karkin jalassa oli hirvee haava vissii hokista ku ne oli lähteny peräkkäi laukkaa, siitä tuli ihan hulluna verta. Menttiin talliin ja Anne teki paine siteen siihen ja laitettii Karkki kuntoon.

 Lähin sit ratsiin Piskolla hieman loppuverkkoja. Otin molempiin kierroksii hieman laukkaa ja poika oli tosi hyvin kuulolla. Molemmissa suunnissa tempo pysy saman ja tulin muutaman puomin nii poni ei lähtenyt ryöstään vaan antoi minun päättää mistä mennään. Otin sitten ravia ja loppu käynnit. Lopuks vielä nosteltiin etu jalkaa hienosti  :)


-venppa

lauantai 23. maaliskuuta 2013

9. Minun ja Mesen tarina

Tämä oli tarkoitus kirjottaa jo keskiviikkona jolloin tuli täyteen 2vuotta yhdessä mut en kerenny jaksanut avata blogia ja kirjoittaa tätä tekstiä joten teen sen  nyt tässä yöllä:) ja meidän kaks vuotis video tulee piakkoin.

Elikkä siis, meidän tarina alkaa eräänä keväisenä maanantaina. Jolloin Ankki(ratsastuksen openi aaltokankaalta) pyysi minua toimiston eteen kunhan oli rahastanut ekan tuntilaiset. Menin sit siihen hieman jännittyneesti et mitä asiaa hänellä ois minulle. Ankki sit ekana kysy et missä asun, siinä vaiheessa mietin et pyytäisiköhän minua hoitamaan reneä(hänen heppaansa) tai jotain sellaista. Vastasin asuvani Saarelassa. Sit Ankki kerto et sen yksi valmennettavistaan(Satu) oli pyytänyt Ankkia "etsimään" jonkun tytön joka voisi alkaa valmentautumaan tämän tytön(Liisan) toisella ponilla, kun Liisa ei kerennyt valmentautua molemmilla poneilla tarpeeksi ja hän oli nyt keskittynyt enemmän Salliin joka oli aika raaka vielä silloin. Olin heti et haluun alkaa valmentautuun sillä ponilla josta en ollut kuullut mitään ennen tätä hetkeä. Ankki käski soittaa vanhemmille ja julteltais sit tunnin jälkeen lisää. Soitin ihan innoissaan vanhemmille ja selitin asian niin hyvin kuin pystyin. Äiti vaan sano et jotellaan kotona lisää. Sovittiin Ankin kans et ilmotellaan asiasta.
     Tiistaina sitten hanikin Ankin numeron ja laitoin sille ihan hiiiirveen pitkän viestin jossa kyselin kaikke mahollista maan ja taivaan väliltä poniin liittyen. Keskiviiikkona tunnillani Ankki tuli selvittämään ja vastaamaan kysymyksiini, olisi kuulemma tullut liian pitkä viesti jos ois tekstannu niin kerto suullisesti. Oli onni et Miia kuunteli meijän keskusteluu kun olin niin innoissani ja hermostunut et en muistanut puoliakaan mitä Ankki mulle selosti :D
       Sovittiin sitten et sunnuntaina mentäis Pikkaralaan kattoon äitin kans Liisan ja Satun hyppy reenii. Mua jännitti ihan hirveesti kun olin hirveen ujo uusia ihmisiä kohtaan. Automatkalla mielessä kävi jos mimmista ponin omistajaa... Liisa olikin mua vuoden vanhempi ja ihan hirveen paljon parempi ratsastaan. Liisa ja Satu olivat molemmat hirveen puheliaita ja minä istuin hiljaa tuolilla ja kattoin siinä kun äiti jutteli niiden kanssa.
   Valmennuksen jälkeen lähettiin Turkkaan jossa oli vain kaksi pihattoa, yhteensä viis karsinaa ja hepoja oli vain Mese, Salli, Roco, Hissu ja Kati. Ihastuin heti Meseen kun oli niin söpö ja ihana valkoinen pikkuponi♥ Soviittin eka valkka 24.3 torstaina, mutta Ankki ei päässytkään silloin ja ihan hyvä koska oltiin ponin kans molemmat ihan jännittyneitä. Tunnin jälkeen olin niin varma et tää poni oli mulle kuin tehty, hoitaessa se oli kiltti ja ratsastaessa se oli omalla moottorilla kulkeva helposti toimiva poni. Perjantaina Ankki sit soitti Satulle ja kysy et mitä tykkäsin, haluisinko lakaa valmentautuun Mesellä ja Satu vastas et tais se tykätä kun tossa autossa istuu mun kans ja maastoon  ollaan menossa. Näin alkoi meidän matkamme kohti ylä ja alamäkiä.

istuntani oli TOSI huono kun aloin Mesellä reenaanmaan
   Aloin siitä päivästä lähtien käymään joka viikko valmennuksessa Mesellä. Aluks oli tarkoitus et meen vaan koulua, mut jotenkin päädyin Liisan ja Satun kans estevakkoihin ja reenattiin sitten sitäkin. Mentiin noin jokatoinen kerta koulua ja esteitä.
   Aloin Mesen kisahoitajaksi käytiin vaikka missä kisoissa. Kesän alussa mentiin jopa helsinkiin asti molempien ponien kanssa.



 

 Koko kesän kävin valmennuksissa ja itsenäisesti ratsimassa ponilla. Käytiin maastossa, väännettiin koulua ja menin paljon ilman satulaa jolloin tasapainoni kehittyi huimasti. Kesän aikana hyppäsin valmennuksissa 100cm rataa ja 105cm yksittäistä vaikka en ollut vieläkään hirveen kokenut siellä ponin selässä.
  Syksyllä tuli sit Turkalla estekisat jossa mentiin 70cm ja voitettiin♥ rata Vähän myöhemmin syksyllä oli aaltsikalla kisat 80cm niistä tuli 4vp kun itse unohdin ratsastaa esteelle ja puotus tuli oikeestaan kaajettiin koko este.
Loppu syksystä Mesen etuset alkoi turpoamaan hieman mut se ei menoa haitannut yhtään, joten Satu sano mulle et voin mennä vielä muutamat valmennukset ja poni sais talvella sit levätä. 13.10.2011 Meijän viimeinen kunnon hyppyvalmennus meni tosi hyvin. Viimeiseksi eteeksi mikä ylitettiin oli 110cm okseri! Sen jälekeen liikutin ponia kevyesti. 21.10 oli viimeinen kerta ponin selässä piiitkään aikaan. Ponilla todettiin molempien etujalkojen syvän koukistaja jänteen tukisiteet on revähtänyt, se sai liikkumis kiellon.
   Sen kuultuani itkin itseni illalla uneen kun luulin et en enään koskaan voinut ratsastaa sillä. Ratsastukseni painottui tämän jälkeen aaltsikalle jossa kävin Oskulla valmennuksissa ja saatoin mennä jopa kolmea tuntia viikossa. Kävin vain muutaman kerran Turkalla Sallilla ratsastamassa. Vaikka Mese oli edelleen tärkeä sen ajatteleminenkin teki kipeää varsinkin kun kuulis sitä että "Sinä rikoit ponin jalat!""Hyppäsit sillä liikaa ja liian korkeeta!""Pakotit sen esteistä yli vaikka oli kiepeä! Nyt se on sun takia sairaslomalla!" Nämä lauseet sattu syvälle. Liisa ja Satu sanoivat että el oli sanonut vaivojen olleet jo iän kaiken ponilla ja ne oli iänmyötä tullut esille. Joten kukaan ei ollut vastuussa ponin jalkojen rikkoontumisesta.

    Tasan neljän kk jälkeen nousin takaisin Mesen selkään Satun kerrottua että ponia saa alkaa kävelyttään aluksi lyhyitälenkkejä. Siitä alkoi pitkä kuntoutus jakso jolloin jaksoin olla koko ajan ponin kanssa ja kääriä sille piteleitä etusiin päivästä toiseen. Käytiin maastossa, pellolla ja tallia pihaas kierelemässä, ratsin taluattaen ja seuraa johtajaa tyylillä. Meidän välillä kasvoi luottamus joka päivä. Molemmat meistä luotti toisiinsa ja sen huomas. Opeteltiin jotain teppujakin jotka taisivat unohtua jo (; Kävin liikuttamassa Meseä kaksi-neljä kertaa viikossa.






 Toukokuussa päätin alkaa ratsastaa ponia takaa eteenpäin, eli pohkeesta ohjalle ja astumaan alleen. Olin saanut jotain aaltokankaan helpoimpia heppoja jo aikasemmin muotoon mutta Mese olikin erillainen poni. Ensin se vaati että ratsastajaan piti luottaa jotta se uskaltautui rentoutumaan. Se asia oli meillä hallussa. Aloin sitten joka kera työstäään sitä käynnissä volteilla jotta se alkaisi myötäämään mulle.
näin siinä sit kvikin, poni myötäsi minulle ekan kerran
 Kesäkuussa saatiin sit alkaa ravaileen pikku hiljaa ja pohjan piti olla hyvä joten mentiin alkuun paljon mettässä. Ekalle tunnille pääsin 10.7 jolloin ponilla oli niin paljon virtaa että se vaan kiikutti mua pitkin  kenttää kun silllä oli niin hauskaa päästä oikeestu töihin yli puolen vuojen jälkeen. Päästiin jopa laukkaamaankin. Maastossa ei saatu mennä lujaa ja vieläkin piti olla jalkojen kanssa varovainen. Kesän jälkeen lopetin aaltsikankin kokonaan kun keskityin Mesellä ratsimiseen ja en päässyt enään ratsikoulussa eteenpäin.
      Heinäkuun lopussa minulle kävi pieni tapaturma ja tipuin sallilta, sain 2vk ratsikiellon ja ne olivat elämäni pisimmät kaksi viikkoa. Vaikka olisin halunnut niin en oisi voinut kiivetä ponin seläkään koska selkäni lihas kodos repes ja lihas nesteestä nousi sellanen iso patti tonne selkään.
          12.8 Oli meidän ekat koulukisat pikkaralassa. Menin helppo C  prosentein 56,875 ja he B:0 2009 prosentein 53,5. En tiedä kumpi oli enemmän jännittynyt minä vai poni. No kummiskin  siitä oli hyvä lähteä nousemaan kisauralla ylöspäin tämän ponin kanssa. Me vaan reenattiin ja reenattiin.

        13.10 oli sitten meidän toisten koulukisoijen aika. Oltiin opeteltu väärärata mutta selvittiin se oikearata kummiskin toisena läpi prosentein 59,2 ja k.n special mentiin niin kauniissa muodossa et Liisakin sano siinä ratani aikana et poni ei oo koskaan menny etes sillä niin kauniisti. Saatiin siitä silti vain 55,8% olin pettynyt nuihin prosentteihin mut ponii oli suber.

Syksyn aikana tehtiin vaikka ja mitä, mentiin päittillä pellolla, ratsittiin ilman varusteita ja käytiin ratsipilateksessa. Sekä poni alko käymään tunneilla välillä omastamielestä liiankin paljon. Ja Piskon tultua tallille aikaa on mennyt siihen niin paljon. Olen silti yrittäny aina kerran viikossa ratsia ponia läpi.
  Talvella sama homma jatku, käytiin kunnon joulumaastossa päästättelemässä. Ja joulun jälkeen hypättiin muutama estekkin 50cm. Vuojen vaihduttua aaltsikalla oli koulukisat jossa mentiin C-mekin kouluohjelma 65,3% ja toiseksi. Toinen luokka oli k.n special 63,8% toiseksi. Voi että olin ylpee ponista♥

Tähän asti olen ratsinut ihan normisti, nyt viimeinen viikko mentii rauhallisemmin koska ponin selkä oli jumissa, mutta se hierottiin kahesti ja se alkaa olla kokonaan kunnossa. Tänään käytiin hiihtoratsimassa ja mennään tällä Turkan hiihtoratsikisoihin Miian kans ja voitetaan kaikki!




rakkainta mitä tulen saamaan
Tämän ponin kanssa olen oppinut paljon ja olen opinyt että vaikka tulisi kuinka jyrkkä ja pitkä alamäki niin joskus on tultava edes pienenpieni ylämäki♥

-Venppa & Merenneito♥

maanantai 18. maaliskuuta 2013

8. iloa ilman pukkeja

Menin kolmen aikaan tallille. Hain Penan sisälle ja laitoin käytävällä ku sillä on tapana heti karsinaan päästyä alkaa piehtaroija, nii säästyin ylimääräiseltä harjaukselta. Laitoin ponilla vaan suittet ja itelle kypärän päähän ja pihalle.
   Ekana mentiin tutkaileen käynnissä talli ympäristöö, kahlaan hangessa ja käytiin kattoon autotietä, jonka yli mennään aina maastoon. Tie oli Penasta tosi kauhee se ois voinu vaikka syödä sen xd Lopulta se käveli siihen asvaltille ja lähettiin käveleen kentälle päin.
    Kun päästiin kentälle kävin hakeen kaks puomia ja vesimaton. Talutin aluksi Penan vesimatosta yli ja se käveli vaan siitä päältä normisti. Menin selkään ja tultiin sen yli käynnissä ja ravissa, aluks se oli niin pelottava et ei meinattu uskaltaa sen yli, muutaman kerran hypättiinkin se :) Mutta kun tuuli heilutteli sitä niin paljon, että siihen päälle piti laittaa puomi niin et se ei lähtis lentoon. Sitten vasta siitä tulikin ihan kauhean pelottava. Mentiin siitä kumminkin yli kaikissa askellajeissa ja tehtiin sitten siinä puomin ja vesimaton yli aina laukan vaihtoja. Poika oli niin nätisti ja kuulianen. Sit siinä jossain välissä älysin et kääntää sen vesimaton silleen poikittaisesta pysty suuntaan nii ei lähe tuulen mukan! Mentiin sitä kin sitten ilman sitä puomia siinä päällä ja tällä kertaa poni uskalsi jopa laukassa astua siihen päälle, joka oli tarkoituskin. Kävelin ja ravailin sit siinä kentällä vähä aikaa ja lähettiin pellolle.
   Pellolla käytiin rämpiin sellasessa matalassa hangessa ja raviltiin sen hiihtoratsi  hyppyrin yli (: Poni oli oikein innoissaan ja pärski vaan. Laukattiin sitten niitä pitkiä suoria kotiappäin ja poni alko oppiin et ainakun tulee suora niin sitten mennään ja lujaa. Otin sitten väli käynnit ja pitkät ohjat, käveltiin yhtä suoraa tallilta pois päin ja yhtäkkiä poni käänty ympäri ja lähti täysillä paineleen kotia päin ja mie vaan nauroin ku toinen oli niin innoissaan siellä pellolla. Ravailtiin siinä sit nii et laitoin ohjat kaulalle solmulla ja poni sai mennä omaa vauhtia siellä. Joka kerta kun käännyttiin kotia päin poni vaan lähti laukkaan ja minä siellä selässä istuin ilman käsiä:3 Otettiin loppu verkat kin pellolla tällä kertaa mentiin vaan mutkia et ei enään laukattais. Loppu käyntien ajaksi tulin alas ja Pena seuras uskollisesti mua. Päästin Penan suoraan tarhaan kun ei ollut hirveen hikinen ja se meni heti piehtaroimaan lumipenkkaan. Voi että poni oli hieno tänään♥ harmi kun ei ollut kuvaajaa. Huomenna poni menee sitten ekan kerran tunnille jos joku uskaltaa mennä sillä.
 
    Kun menin talliin Anne oli hieromassa Meseä ja se oli kuulemma ihan jummissa selästä ja takapäästä kuten arvelin kun oli niin jäykkä satulan kans ja vihainen kun selkään koski. Hieronnan jälkeen nakkasin ponille loimen ja sen pihalle. Se sai vapaa päivän pitkästä aikaa. Putsasin sit sen suitset kun en menny ratsiin sillä ja vähän ennen ku lähin kotia menin syötteleen sille leipää ja venyttleen sitä sekä tekeen muutamia temppuja.

Loppuun jottai vanhoja talvi kuvii.





 
Rakas♥
tähän poniin luotan enemmän kuin mihinkään muuhun hepoon♥



-venppa

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

7. Viikonloppu tallilla

Oon taas unohtanu kirjottaa tänne, tai siiis en vaan oo jaksanu avata blogia (;

    Perjantaina mentiin Miian kans puoleksi Penalla, Miia nousin eka selkään. Reenattiin taas väistöjä  ja niitä ei tullu askeltakaan vaikka autoin maasta käsin. Sit nousin selkään ja Pari pukkia tuli ja muutama sellanen ihme loikkia, muuten meni hyvin :)

tälläsiä loikki tuli :)
Sitten menin Piskolla. Menin ilman satulaa vaikka sen selkä ei oo kauheen ihan. Tehtiin jottai kouluvääntöja siinä aluksi, poika meni hyvin  ja loppuajaksi mentiin Miian ja Katin kans pellolle vähän päästätteleen. Jarruja ei ollu joten tultiin aina kentälle hirveetä kyytiä :D Molemmilta polleilata löyty kivat monteravit ja ite pompin siellä miten sattuu ;) Otettiin loppu verkat pellolla ja lopetettiin.

Illalla ratsin vielä Mesen. Se oli jotenkin kummallinen hoitaa ja aristi vähän selkää siitä ristiselän kohalta, laitoin sille satulan. Mutta kun nousin selkään ja aloin ratsastaan sitä, se ei mennyt mitenkäänpäin vaan pää ylhäällä ja ihan jäykkänä. Päätin ottaa sitten satulan pois ja poni rentoutu saman tien. Mentiin jottai sellasia perus juttuja kun ei jaksettu alkaa vääntään mitään.

Launataista tehtiin sitten videopostaus jonka lataan tubeen heti kun saan valmiiksi.


Ekana menin joskus 10 aikaan Mesellä menin heti suoraa ilman penkkiä. Väännettiin taas jottai koulukiemuroita meni tosi kivasti pyöreenä takapäätä käyttäen, kaikki askellajit läpi. Aattelin site et mennään pellolle päästättleen. Ponilla oli tosiaan nivelsuussa ja jarruja ei ollut ollenkaan istuin aan kyydissä ja toivoin et se jarruttaa kentälle. Ei  olla menty vielä koskaan niin lujaa ku sillon mentiin. Aattelin vaan et jos päästäisin käet irti nii lentäisinkö taakseppäina :D
nönnönönööö♥
Kylmäsin Mesen jalat ja jätin sne hetkeksi sisälle.
Kheltatoista alkoi heppakerho ja se kesti puoli kahteen sen jälkeen mentiin syömään ja maattiin vaan leirikämpässä, laiskotti xd.
Vähän yli kolme mentiin hakeen Pena ja Tähti(Miia meni sillä) Meillä oli hyppytunti ja se meni meijän osalta hyvin muutaman kerran puomit jäi mahaan kiinni :D todisteet videoolla xdd



Korkein oli vissiin 80cm okseri joka mentiin yli.

 
Illalla menin Piskolla aluks koulua ilmansatulaa ja sit piettiin leikki tunti Miian ja Jonpen kans. Oli kivaa.
Sunnuntaina ratsin eka Penalla taas Miian kans puoleksi, Miia meni taas ekana selkään ja yritettiin niitä väistöjä.... tuli vaan pukkisarjoja ja keulimisia. Miia meni myös kaikki askellajit läpi ja kävi pellolla päästättelemässä eninpiä virtoja.
Minö kiipesin selkään ja kokkeiltiin nyt niitä väistöja niin et Miia avusti maastakäsin ja simsalablim poni alkoi yhtäkkiä väistämään ja oltiin silleen et hienohieno hyvä ja lopetettiin se siihen. Otin sitten satulan pois ja menin loput hieman rennommin. Kävin pellolla ja "tipuin" naisten satulasta kun se lähti ravaa maan :D
 
Mesen se meno oikeesti tosi hyvin. Menin vaan kaikki askellajit läpi ja oli tosi kiva fiilis sen jälkeen. Otettiiin loppu ravit pellolla.


keskiviikkona tulee 2v yhessä♥

Neljältä vedin Tähellä maaston ja se meni hyvin.
Varti yli viis lähin Piskolla hetkeksi kentälle, aattelin mennä pellolle päästättleen mut kenkä tippu siinä laukka ympyrälläniin, ratsiminen loppu lyhyeen.






-venppa