torstai 30. lokakuuta 2014

166. kaikinpuolin onnistuneet koulukilpailut!


Kuten otsikosta pystytte huomaamaan että meidän osalta kisat onnistuivat paremmin kuin hyvin! C-merkissä oltiin Aatun kanssa toisia. B-merkki voitettiin Piskolla ja toisen paikan veimme Mesen kans.

kuvat eivät ole mitään kauheen laatua koska oli pilvinen ja sateineen sää
Sunnuntai aamu oli taasen yhtä vilinää ja vilskettä kun laiteltiin paikkoja kuntoon. Kunpaikat oli suht siistissä järkässä kävin vaihtaa itelle kisakamat päälle. Aatun hain sisälle yhentoista jälkeen. Varustin sen ja lähdin verryttelemaan. Kenttä oli vähän liejuna edellispäivän räntäsateen takia. Onneksi se ei sentään ollut liukas tai liian kova.


Verryttelyn tein melko samallailla kuin tavallisellakin ratsikerralla. Ravissa Aatu toimi melko moitteettomasti, mutta lauakan nostoissa sain molemmilla kerroilla ihan kauhiat pukit. Päätin sitten jättää laukan nostot kokonaan ettei herralle jäisi päälle se pukitus vaihe. Pian olikin jo aika aloittaa C-merkki ja me olimme ensiä lähtijöitä.



Rata meni omasta mielestä tosi hyvin. Muutmat kohdat vaativat vielä hiomista. Askeleen pidennys alkoi hienosti ja päättyi laukkaan, pyysin liikaa jalasta enkä pitänyt eestä tarpeeksi jolloin teimme saman virheen kuin verryttelyssä. Laukan nostot onnistuivat ihan super hyvin! Ympyrät taasen ei ollut niin hyviä. Aatu puski täysin mun ulkoapujen läpi molemmissa kierroksissa siinä samassa kohti. Ja meinattiin mennä siinä vasemmassa laukassa aitojen yli kavereiden luokse.







Lopputuloksissa olimme toisia prosentein 62,2%
Tuomarilta saadut kommentit:

"Hyvä kaunis istunta, hyvät tiet, paitsi pääty ympyrät -> pyrkivasten ulkoapuja,hevosella hyvä rytmi ravissa,laukkaan vielä enemmän tasapainoa."


Kävin viemässä Aatun talliin ja purin sen. Sen omistaja tuli ystävällisesti autteleen mua ja pese sen sillävälin ku ite harjailin Piskoa valmiiksi ja hain sen varusteet karsinan eteen ootteleen. En varustanut Piskoa vielä sillä vuorossa oli Mese joka oli jo valmiina edelliseltä ratsastajalta. 


Ihanan kuran takia sai Mesekin ihan uuden värin! Onneksi pohja ei haitannut ponia vaan se oli ihan normaali itsensä. Hieman kankia mutta oikein miellyttävä ratsastaa. Siinä jossain vaiheessa pidettiin luokan II palkintojen jako, lupasin Oonalle(mesen edelliselle ratsastajalle) että annan sille ponin palkintojen jakoon jos se sinne pääsee ja niin se pääsikin. Hyppäsin alas ponin kyytistä ja autoin Oonan kyytiin, mentiin sitten molemmat palkintojen  jakoon.

onnelliset ponitytöt kunniakierroksella
Tein vielä muutamia siirtymiä ja totesin ponin olevan hyvin avuilla joten jätin verryttelyn siihen. Kävelin hetken ja katsoin edellisen radan. Pääsin sitten aitojen sisään ja tuntui kun poni olisi hyytynyt niille sijoillee. Pohja oli kyllä melko raskas ja verryttely oli ollut suht pitkä. Koitin saada käynti laukka siirtymillä terävyyttä poniin mutta se oli jo liian myöhäistä.





Ei se näyttänyt ulospäin läheskään niin hitaalta kuin selästä tuntui, se oli ihan hyvä juttu. Ainoaa huomautettavaa omsta mielestä löysin väistöistä, ravin lisäyksestä ja laukka lävistäjistä. Muuten meno näytti ja tuntui aika tasaiselta. Reeniä lisää nii päästään joskus vielä sinne He A:han kisaamaan.










Mesen kanssa saimme 66% ja sijoituimme luokassa toisiksi. Olin hieman yllättynyt kun luulin Mesen menevän paremmin kuin Pisko.  Toisaalta taas Pisko on edestä paljon tasaisempi kuin Mese ja sillä on enemmän liikettä kuin pienelläarabiponilla.
Tuomarin loppukommentit:

"Istut kauniisti ja vaikutat poniin, väistöissä enemmän kokoamista niin poikitus parempi, hyvässä rytmissä hyvät tiet,kaunis tasainen rata."


Radan jälkeen annoin Mesen Oonalle joka lupas hoitaa sen pois. Ite juoksin hakemaan Piskoa tallista. Verryttelyssä poni oli täynnä virtaa. Jätinkin suosiolla raipan poies ja ratsastin vaan takasista eteen nii kyllä se jossain vaiheessa rauhoittuu. Tai ainakin niin luulin. No annoin sen sitten pitää hieman hauskaa ja mentiin keskilaukkaa ja -ravia ympäri verryttely kenttää, annoin kävellä ja aloin työstään uudestaan. Koottua laukkaa ja rauhallista tahdikasta ravia. 





No annoin sen sitten pitää hieman hauskaa ja mentiin keskilaukkaa ja -ravia ympäri verryttely kenttää, annoin kävellä ja aloin työstään uudestaan. Koottua laukkaa ja rauhallista tahdikasta ravia. Muutamat väistöt ja se oli siinä. Eikun radalle. Otin ennen pillin vihellystä vasemman laukan ja muutamat pysähykset.




Aitojen sisään päästyä poni muuttui aivan täysin ja alkoi kuuntelemaan ihan eritavalla kuin verryttelyssä. Koitin ratsastaa mahdollisimman pienin avuin ja hyvät tiet, keräten kaikki mahdolliset pisteet jotka Mesen kanssa jäivät saamatta. Ainoa jota oisin halunnut muuttaa oli oikeassa laukassa tuntui että poni alkaa hyytymään ja poljenta loppuu, joten "potkasin" siihen vähän vauhtia, se vauhti muuttui hieman kaahaukseksi selkään päin ja Pisko venyi pitkäksi jonka takia sitten lävistäjän siirtymä tuli puoliaskelta ennen aikojaan ja yksi kunnon ravi harppaus ennen uraa saatiin tehtyä.











Piskon kanssa saatiin 68,2%!
Tuomarin loppukommentit:

"Istut kauniisti hyvällä ohjastuntumalla,hevonen kantoi itsensä hyvin, hyvä muoto, väistöihin tasaisuutta, kaunis tasapainoinen suoritus"

me ei oikein osata poseerata
iloiset kisaajat!♥


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

165. I promise you forever♥

Mun pitäs olla jo menossa bussiin et kerkeen iltavuoroon, mut oli pakko tulla julkaseen tää video tänne!


tiistai 28. lokakuuta 2014

164. kouluvalmennus

Tostaina pääsin Piskon sekä Mesen selkään reenaileen hieman kisoihin. Piskolla menin jo ennen tunteja pienryhmä tunnilla ja Mesellä taasen omalla tunnillani illalla. Molempien tuntien tarkoituksena oli saada ponit nopeille avuille ja kuuntelemaan ratsastajaa.

kaikki kuvat (c) Miia
Aloitettiin tunti tekemällä ravi-seis siirtymiä ja keskiravi ympyröitä. Ympyräissä piti päästää ponin kaulaa pitemmäksi ilman ohjia pois heittämällä mutta tahti piti säilyä tasaisena eikä se saanyt kiihtyä tai hiastua. Nämä menivät ihan hyvin molemmissa kierroksissa.  Pisko painoi hieman vasemmalle ja koska vasen käteni onniin palajon hitaampi kuin oikea en saanut pidätteitä niin hyvin läpi kuin oisin hallunnut. Osana syynä saattoi myös olla uusi kuolain jonka vaihdoin, tosi paksun nivelen. Edellisellä kuolaimella ei oltaisi saatu koulukisoissa mennä. Oikeastaan kuolain tuntui minulle käteen ihan erille kuin vanha ohut oliivinivel. Se tukeutui kuolaimeen paremmin eikä painunut alle  kuten kovemmalla kuolaimella.



Pikku hiljaa lisättiin myös laukan nosto toiselle pitkälle sivulle.



Sitten teimme muutaman kerran pitkälle(joka ei ollut kuin 30m) sivulle ravi-laukka-ravi siirtymiä niin että piti saada neljä nostoa tuossa lyhyessä matkassa. Sain kuin sainkin kaikki nostot tehtyä ja jätkäkin näyttää melko rennolta ja tyytyväiseltä. Alla muutama kuvasarja siitä, siinä huomaa kuvista milloin otetaan raville ja millon taasen laukka nousee








Pidimme pienen kävylytauvon ja aloimme tulemaan salmiakkia. Joka kulmassa piti koota ja tehdä kahdenaskeleen aikana käännös toiseen suuntaan. Ensin ravissa ja sitten päästiin tekemään myös laukassa. Pisko älysi sen tosi nopeasti ja saatiin hyviä nostoja ja käännöksiä molempiin suuntiin.



Loppuraveissa Pisko oli tosi kiva ja rento. Olihan siinä hieman työtä mut se kannatti. Jätkä osaa yllättää jos se vain haluaa ja viitsii!


Mesen kans tehtiin aikalailla samoja tehtäviä. Siitä en nyt jaksa sen enempää ketoa kun ei ole kuviakaan. Huomenna viimeistään tulossa kisapostausta sunnuntaista!

molemmat katotaan kameraan 
HOX!
Uutta banneria kaivataan, jos innokkuutta tekemään otta yhteyyttä kommentti boksiin tai facessa yv:llä!