tiistai 30. kesäkuuta 2015

kotia päin suuntaan!

Olen juuri autossa istumassa ja suuntana on Oulu. Ihana viiden päivän loma on nyt ohi ja takaisin kotiin.  En saanut vaikka kuinka lupasin, eilinen postailu jäi vähän välistä sille keksittiin huomattavasti kivempaa hommaa kuin bloggaus. Siitä lisää sitten tässä postauksessa. Saatte myös edelleen odotella hyvän tovin my day:ta koitan sen kuitenkin mahdollisimman nopeasti saada kootuksi. Mutta palataampa lauantaihin. 
Käytiin ottamassa illasta muutamia kuvia pellolla. Se taisikin olla ainut heppailu sille päivälle.
Sunnuntaina käytiin taasen Matilla ratsimassa. Tällä kertaa mentiin pelkkä Matti ja silläkin ilman satulaa. Susanne ratsasti pääasiassa ja itse menin vain loppuravit sekä käynnit. Teetätin heillä paljon ympyröitä ja erinäisiä kaarteita. Meinasi Suskulla välillä tasapaino  pettää kun Matti on niin pyöreä ja nopea liikkeissään. Kerran se sieltä taidokkaasti osuessaan huonosti puomille tuli jaloilteen alas tasapainon pettäessä. 
Pitihän sitä tottakai otaa muutama yhteis kuva Matin kanssa!
Maanantaina oli tarkoitus videopostausta värkätä mutta kuvaaminen jäi sitten kokonaan. Matti muutti nyt Susannelle siihen saakka että hän lähtee opiskelemaan. Matilla alkoi eilen laihutus loma. Lähdettiin iltapäivällä molempien ponien kanssa järvelle uimaan. Matkaa sinne oli muutama kilometri ja askellajina oli pääasiassa käynti, muutamaa ravia lukuun ottamatta.
 Uima paikalla ei Matti ensin meinannut mennä veteen ja kun veteen pääsi ei se ilmeisesti osannut uida ratsastaja selässä niin menimmekin sitten vain matalassa selässä ja syvällä uitiin ja kahlattiin vierellä.
Skipu vanhana konkarina meni kuin merihevonen vedessä ja saikin uida oikein kunnolla. Lopussa se sitten hieman innostui Susannella ja pienestä pyynnöstä se nousi hienosti pystyyn. 
Tänään olin itse kokonaan kamera ja tunninpito hommissa. Alkuun he menivät koulua ja sitten ravipuomeja, myös muutamia laukanvaihtoja kahdeksikolla pikkuristikon avulla. Rakensin myös yhden maastoeste tyyppisen pystyn johon he ottivat muutaman hyvän hypyn ja kunnon loppuverryttelyt ennen talliin menoa.
Jos kaikki järjestyy hyvin niin Susanne tulee viikonloppuna kahden ponin kanssa tänne meille. Sekä loppu kuusta olisi minun tarkoitus päästä puolestaan Susannelle Piskon kanssa. Nyt viikonlopullekkin saatiin hieman tekemistä sillä ollaan menossa Tornioon hyppäämään 90cm sunnuntaina Vilman kanssa. 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

videopostaus 26.6 ft. susanne

Pitkästä aikaa jaksan kirjoitella tänne teillekkin. Olen nyt täällä Kopsassa Susannen tykönä, vielä olisi tiistaihin asti aikaa lomailla ja sitten kutsuukin jo ihana, kiireinen, hevos- ja treenitäyteinen arki. On ollut oikein rentouttavaa kun ollaan käyty hoitamassa vain yksi poni aamuin illoin, välillä Raahessa ja välillä Matia ratsien. Ei ole ollut kiire eikä pakko mennä minnekkään, paitsi aamutalliin! 
Saavuin torstaina puoliviiden aikaan tänne ja vaihdettiin kuulumisia melkein koko ilta, käytiin tallissa vain pikaisesti antamassa iltaruuat. Torstaina kuvattiin myös my day joka on tosin vielä hieman vaiheessa niin saatte sen sitten myöhemmin. 
Päästäänkin sitten perjantaihin. Kävimme ratsimassa Susannen vuokraponilla Matilla ja samaisen omistajan suokilla Pirkolla. Kuvasimme ratsastuksista videpostauksen. laitan sen tähän ja kerron myös hieman tarkemmin kuvia apuna käyttäen.
Mie ratsin ensin Pirkolla, se on sellainen 160cm korkuinen kiltti 4v tamma joka on täysin koulutus vaiheessa vielä. Ei tehty mitään kummallista kuhan höntsäiltiin pitkin peltoa ja nauroin oikein ääneen kun oli tuolla niin ihmeellinen peitsaava ravi että huhhuh! Ihan lopuksi väläytteli se jopa puhdasta raviakin.
Seuraavana oli vuorossa Matin ratsastus. Susanne meni ensin kyytiin ja laitoin niille puomeja.  Se ei ollut koskaan ennen mennyt nuin montaa puomia peräkkäin ja oli siitä hieman hämmentynyt, mutta hienosti he selvisi niistä. Siirsin pumit laukka välille ja sitten esteeksi. 
Minäkin pääsin käymään tuolla kirpun selässä ja olihan se ihan kiva pirteä pallero. Vahtia ainakin löytyi vaikka kuinka paljon.
Susanne kiipesi vielä kyytiin ja ne meni hetken koulua, muutaman hieman"suuremman" okserin jonka jälkeen ne kävivät pellolla kiipeilemässä ojissa ja laukkaamassa hieman.
Huomenna saatte toivottavasti sen torstaian mydayn ja viikonlopun muita kuulumisia, sekä tiedossa hieman erikoisempaa videopostausta. Mutta siitä lisää huomenna! Voi myös laittaa erikoispostaus ehdotuksia tulemaan. Tiistaina olisi sitten lähtö päivällä kohti Oulua.