maanantai 31. elokuuta 2015

elokuun viimeiset

Nyt on sitten elokuu pulkassa. Aika on mennyt ihan tosi nopeasti ja tuntuu ettei ole taaskaan mitään kerennyt tehdä. Vaikka elokuun aikana on tapahtunut vaikka ja mitä! Kuvia on ihan hirveenä, mutta kaikkia kuvia en viitsi laittaa julki sillä niitä on oikeasti muutama satakappale. 

Vihdoin ollaan päästy myös Vilman kans normi reeniin. Pari viikkoa sitten samalla viikolla kun kaaduttiin Rocon kans, kävin Vilman selässä vain maanantaina maastossa, torstaina kierroksen kävelemässä ja sunnuntaina hieman hömpsyttelemässä. Sillon Vilmalla oli muutenkin hieman kevyempi viikko. Samaisella viikollaVilma sai jonkun allergisen reaktion tapaisen, pikku polttiasten ansiosta ja hinkkasi tukkansa pois... Koko putte oli ihan pateilla ja sitä kutisi ihan hirveästi. Nyt onneksi hellittänyt.
torstaina Miia nappasi muutaman kuvan meistä
Edellis viikko meni siis normaalisti maanantaina maastossa, tiistai vapaa, torstaina pääsin pitkästä aikaa pomppimaan pikku esteitä Vilman kanssa. Lauantaina mentiin länkkypenkillä josta jo kirjoitinkin. Sunnuntaina ratsin ihan kunnolla. Menin ravi-ja laukka puomeja sekä kavaletteja. Vilma oli ihan todella hyvän tuntuinen. 
yllä olevat kuvat on torstain tunnilta napattu ja loput postauksen kuvat otettu sunnntailta

Torstaina on sitten lähtö kohti ypäjää Vilman kanssa! Suuntana Suomenratsujen Kuninkaalliset 2015. Vilma on saanut jo etusiin hikin reijät, nurmihokkeja varten. Kisaamme vain kahtena päivänä, lauantaina ja sunnuntaina. Mennään la 80cm ja 90cm ja su 85cm. Tavotteina on saada puhtaat radat ja jokunen sijoitus. Vilma on nyt tuntunut tosi hyvälle että lähdemme varmoin mielin kisaamaan isolle derpykentälle! Koitan saada kirjoitettua vielä jotain ennen reissua, mutta viimeistään reissun jälkeen.

lauantai 29. elokuuta 2015

lännenratsu + tallipäivä videopostaus 29.8

Ajattelin tänään pitkästä aikaa kuvata tallipäivästä videopostauksen. Menin tallille hyvin poikkeuksellisesti pyörällä. Matkaahan minulla tulee pyöräteitse 16 km sinne ja toiset 16 km takaisin. Ilma oli onneksi kiva pyöräilylle ja matka taittui nopeasti.
Video jäi hieman tyhjäksi osittain. Sillä välillä kamera oli laturissa... taisin taas unohtaa ladata sen, hups! Toisinaan se jäi laukkuun vetskari tiukasti suljettuna. Videossa olevan matskun lisäksi autoin tuntilaisia, vein heppoja ulos, söin, siivoilin vähän tallia, pesin hevosia jne.

Ratsin tänään pitkästä aikaa länkkypenkillä. Onneksi parempi ruskia satula sopi Vilmalle, se kun on parempi itelle istua. Mentiin ihan rennosti koko tunti. Käynnissä hieman taivuttelua ja pysähdys-peruutus treeniä. Ravissa annoin Vilman kulkea valitsemassaan muodossa, kunhan se oli avuilla ja asettu sisälle kaarteissa. Itse asiassa Vilma oli oikein mukava ja yhteistyö haluinen. Saatiin monia hyviä pätkiä ja Vilma ei kirkonut tai repinyt. Hieman se kaatui kaarteessa sisälle sillä en länkkäpenkissä saanut pohkeita niin hyvin kiinni kuin normaalisti. En antanut sen kuitenkaan haitata menoa. Laukassa mentiin ympyröitä ja siirtymiä.
   Taidan alkaa harrastamaan lännensatulalla ratsimista useamminkin, oli se vaan sen verran kivaa. Varsinkin kun päästään sänkipellolle! 
Mitäs tykkäsitte? Haluatteko nähdä jatkossakin näitä?

torstai 27. elokuuta 2015

toivekuvapostaus osa 1

Toiveita tuli ihan hirveästi joten teen tämän osina sillä en kaikkia kuvia samaan postauskeen halua laittaa. Jos jolloin vielä lisää ehdotuksia laittakaahan kommenttia!
 kuva napattu 2014 kesällä, silloin inhosin mennä Vilmalla! tunti oli juuri sen mukainenkin, sillon en ikinä olisi Vilmaa halunnut vuokralle mutta asioilla on tapana muuttua!
 okserit! mieluiten isot ja leveät!
 ensimmäinen hoitohevoseni 2008, Tomppa
 vuosi 2013, sinne palaisin jos voisin

tiistai 25. elokuuta 2015

pitkästä aikaa kouluakisoissa

Päästiin Piskon kanssa pitkästä aikaa kisamaan ihan kunnolla koulua. Kävimme kuivasjärvellä esittäytymässä tuomareille ja ne tykkäsivät. Vaikka emme näyttäneet kaikkea mihin olisimme pystyneet. Pisko meni hieman turhan kiireellä ja kippurassa kaikki ravi osuudet. Muuten ratsastin melko huolella ja siitä paperissa kerrottiinkin. Luokkana toimi siis Helppo B:3 2009, tuomareita siellä oli kaksin kappalein. Prosentteja tuli 63,182% ja 62,727% yhteensä 62,955% palkintosijoille se ei riittänyt mutta oli itse ihan supertyytyväinen pikku jätkään.

Valitettavasti kirjoittaminen ei nyt innosta, joten saatte tälläisen lyhyt tekstisen ja paljon kuvia sisältävän postauksen. Katsotaan miten innostusta riittää kirjoittamiseen, mutta toive-kuvapostauksen koitan saada valmiiksi.


torstai 20. elokuuta 2015

kävin sitten maistamssa hiekkaa

Ja ihan kunnolla kävinkin ja niin kyllä kävi Rocokin!
Eilen oli meijän estevalmennus. Tarkoituksena oli hypätä lauantain kisoja varten, mutta asiat eivät menneet kuten suunniteltiin...
Tunti aloitettiin ihan normaalisti omatoimisilla alkuverryttelyillä. Roco tuntui ihan hyvältä ravissa ja laukassakin kuunteli tosi kivasti. Aloitettiin vasemmassa hyppäämään okseria joka oli alkuun ristikkookserina. En meinannut oikein löytää hyviä paikkoja vaan hypittiin mistä sattuu. Este muutettiin oikeaksi okseriksi ja siihen sain paremmat paikat. Tultiin vielä muutaman kerran isompi okseri.
Vaihdettiin suuntaa ja tulimme kerran pelkkä okseri. Sitten okseri-pysty linja kaarevalla siinä sain paikat kohdilleen. Pystyltä jatkoimme samalle okserille eri suunnasta ja tällä kertaa lähimme ihan hyppäämään aivan liian läheltä ja kaadoimme koko esteen. Kaisa käski tulla koko homman uudestaan. Otin hyvän laukan alle ja suuntasin okserille en nähnyt paikkaa ja Roco lähti hyppyyn aivan liian kaukaa jolloin se itsekkin koitti korjata ja ottaa askelta, mutta ei enään saanut vaan ponnisti suoraa esteen sekaan.

Roco meni ensimmäisenä päälleen ja siinä vaiheessa kerkeän ajatella että 'toivottavasti en jää alle' Ja samassa mie lennänkin jo kauniisti kädet hieman naamaa ennen suoraan hiekkaan. Yritin ilmeisesti päästä siitä ympäri mutta luuni sanoivat että en tainu siihen asentoon ja pyörin kylen kautta ympäri juuri sopivasti pois Rocon etujalkojen tieltä, sen koittaessa nousta ylös. Sain vasempaan lonkkaan osuman toisesta etusesta ennen kuin Roco pääsi jaloilleen ja pysähtyi kuin seinään. Minun maatessa sen takajalkojen kohdalla. Siitä se varovaisesti nosti jalkansa minun yli ja jäi siihen seisomaan. Ei se tyhmä ole!

Jaloille päästyäni kävelin talliin ja pesin naamani ja katsoin että olen ihan ok. Hetken oltuani kävelin takasin kentälle laitoin varusteet päälle ja kiipesin takaisin Rocon selkään. Liisa oli ottanut Rocon kans muutaman hypyn ja se oli ok. 

Ravailin hetken ja otin vähän laukkaa. Halusin ottaa muutaman hypyn. Tultiin samaa okseria kuin aluksi ensin vasemmasta. Lähestyin okseria ja paikka ei osunut ja itse olin että ei mennäkkään joten Roco tökkäsi. Uusi yritys tällä kertaa nokka ylhäällä ja jalat kiinni, ei mitään ongelmaa. Tultiin vielä muutama hyvä hyppy ja sitten pari hyppyä myös oikeasta. Sain hyvät paikat ja hyvät hypyt. Otin loppu ravit ja kävelin maasta. 

Selvittiin molemmat säikähdyksellä ja lääkirikäynnillä. Minulle tuli hyvin paljon mustelmia ja ruhjeita ja joikaista lihasta särkee, mutta ei auta kuin lähtä tallille Vimppua katsomaan. Huomenna pitäisi sitten kiivetää taas Piskon selkään ja katsoa mitä lihakset sanovat. Lauantainkisat peruttiin Rocon kanssa ja sunnuntaina on vain koulukisat Piskon kanssa.