tiistai 26. marraskuuta 2013

74. joulukalenterin valmistautumista; kyselkää!

Aloin jo hyvissä ajoin suunnittelemaan sitä mun joulukalenterii. Niin yks niistä luukuista on kysymyspostaus videona! Eli eikun kysykää ihan kaikkea.
Ja voitte myös vaikuttaa mitä erilaisia erikoispostauksii haluutte lukee joulua odotellessa. Kertokaahan hyviä ideoita kysymysten ohella!
 
Huomasitte jo varmaan uuen bannerin jonka väsäsin eilettäin. Sekä vaihoin blogin nimen mut en vaihtanu osotetta muuten tän löytäminen ois vähän vaikeeta. Tääkin banneri on väliaikanen ja ulkoasukin todennäkösesti muuttuu kuhan Jonppe tekee mulle sellasen hienon bannerin (;
 
-venppa

maanantai 25. marraskuuta 2013

73. kaunis talvi päivä

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää,
ei liinakkommekaan nyt enää talliin jää,
sen kohta valjastan reen pienen etehen
ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten..."
eiks se ollukkaan et lunta tuiskuttaa?!
Sunnuntai yönä oli tullu lunta vaikka kuinka paljon maahan ja kaikkialla oli tosi kaunista! Tehtiin Miian kans aamutalli ja oltiin valmiita joskus kymmenen aikaan. Kävästiin sit vaihtaan vaatetta ja lähettiin ottaa söpöjä kuvija heppoista aurinkoiseen talvi aamuun.

Ekana käytiin kuvaan mua ja Totoa. Tässä muutama onnistunu kuva meistä, en jaksanu muokata kuvia mitenkään nii saatte ihan muokattomia kuvi :)
 





Sen jälkeen käytiin ottaa muutaman kuvan Miiasta ja Vimpulasta.




Tän kuvailun jälkeen Miia toi Mesen sisälle ja mie vein lisää vettä hevosille. Harjailin Meesun ja Miia aitto ruuat valmiiksi. Kävästiin vielä siivoomassa pihatto ennenku lähettiin kuvaileen Meesua ja mua. Päätin laittaa Sallin suittet Meselle, kun ne on meksikolaiset nii tulee vähän erilaisia kuviii :3
se on nii söpö♥
Tässä muutama onnistunu kuvakin meistä.

huomatkaa porkkanat taskussa (;


hali♥
 Kuvailun jälkeen kävin hakeen ponille satulan ja itelle kypärän, raipan ja hanskat. Miia ootteli mua jo kentällä Meesun kans. Laitoin satulan ponille ja hyppäsin kyytiin. Kävelin hetken ja lähin sit raville. Mese tuntu heti aluks tosi kivalta ja kulki nätisti heti alusta asti. Ravailin sit siinä ja tein ympyröitä, kaareviauria jne.
 Poni kulki niin nätisti ja ite vaan känötin tuolla ja toi mun jalka seilailee.. Onneks näistä kuvista oppii!



Mese on niin nätti♥
Otin sit vähän laukkaa. Mut ei okein ollu sellanen vääntämis fiilis. Nii päätettiin nakata penkki pois ja pellolle.

Menin aluks vaan ravissa jottai ympyröitä ja sit käytiin vähän laukkaileen. Siellä oli sellanen ihana sumu/usva tai jottai. Mut kivoja kuvia tuli ja molemmilla oli hauskaa.
 


 
nepallakin oli kivaa siellä pellolla
 
Päätin myös kokkeilla kaulanarulla menoa. Aluks oli tarkotus mennä vaan ravissa mut sitten päätinkin vähän laukkailla. Poni oli niiin ihana se kuunteli mun istuntaa tosihyvin! En ois ikinä uskonu et luotan Meseen niin paljon et lähen pellolle kaulanarulla♥
 


tää on mun mielestä ihan tosi ihana kuva♥
 Kaulanaruilun jälkeen päätin laittaa ohjat ja mennä vielä yhen ihan kunnon laukka pätkän.
sinne mentiin
Veettiin siis pellon toisesta päästä toiseen. Tarkotus oli kävellä tai ravata takas Miian luokse mutta kuinkas sitten kävikään...
 
taijettiin laukalla tulla takas
 Mesellä oli ihan pikkasen virtaa ja se vaan pärski menemään pitkin peltoa ja mie vaan istun kyydissä ja nauran. Aattelin vaan et "tää ei ollu hyvä idea :D"


Päätin sit mennä kentälle ravaileen loppuravit. En voi uskoa tätä kuinka rento Mese oli! Pystyin päästään ohjaa poissa ja istunnalla ja jalalla ratsastamalla poni pysy pää alhaalla ja rentona kaulaansa eteen alas venyttäen. Otin sit istunnalla käyntiin ja taputin ponia paljon♥
 Vein sen sisälle, purin ja jätin sen käytävälle oottaan et haen sille melassii. Kuulen vaan et joku lähti käveleen, aluks kuuluu rouskutusta "mese tais löytää porkkanan" sit näkyykin pienen ponin pää keittiön ovella. Juotin melassin ja syötin varmaan kilon porkkanoita ponille ja vein sen sit pihalle. Blogger pilailee taas mun kanssa eikä anna laittaa videota muuten ku linkkinä niin TÄSSÄ KOOSTE

Lähettiin sit kuvaileen Miia ja Katia.
 
 



taiteellinen
 Mentiin sit syömään ku Miia oli hoitanu Katin poies. Ruuan jälkeen hain vielä Piskon. Harjailin sen ja laitoin kuntoon. Aattelin tehä samallailla ku Meesun kans et aluks meen kentällä kouluvääntöö ja sit pellolle ilman penkkii rällätteleen.

Alkutunnista ei oo kuvia ku Miia meni kuvaileen Jonppea pellolle. Tehtiin Piskon kans ravissa askeleen pidennyksiä ja sit lyhennyksiä. Se onnistu tosi hyvin ja Pisko kuunteli mun istuntaa hyvin ja asettukin rehellisesti sisälle. En kauheesti keskittuny siihen päähän nii se oli välillä ihan hyvin niskasta korkeimpana ja välillä ku joku virkkuukoukku.
tarkennus


Otin sit laukkaa ja nostoista tuli hyviä ja täsmällisiä. Pidin ponin vieläkin koottuna ja halusin terävää lyhyttä laukkaa ja sitähän Pisko mulle anto. Jonppekin kysy et millon lähet koulukisoihin Piskolla. vatasin vaan et "emt ku Totokin tulee, mut kylme vielä lähetään tän pienen virkkuukoukun kans joka ei laukkaa kunnolla vasempaaaaann.." ja poni just siirty raville naurettiin vaan yhessä tyttöjen kans pikku jätkälle. Otin vielä yhen vasemmanlaukan ja pyysin hieman raipalla takapäätä mukaan nii tuli jottai ihme pukki räpellyksii.


Otettiin kentällä vielä muutama kuva ja sit pellolle.

minu pikku jätkä♥


Pellolla ravasin sit vähän kauemmaks et lähen sieltä sit laukkaamaan Miian ohi. No kuinkas kävikään...
sori tarkennus nuissa alku kuvissa
Joo siis Pisko otti ja lähti vähän turhan reippaasti. Aattelin vaan et onneks tää ei pukittele.. ja sit se alkokin kauhee rodeo siinä vauhissa. Onneks oon syntynyt rodeoratsastajaksi! Tämän jälkeen vaan aattelin et sama kai se on veellä nii lujaa ku ponista lähtee et pää tyhjenis vähäsen.


Miia ei osannu olla nii taiteellinen ku mie :D


Otin sit välillä raviakin ja taas laukkaa. Poni oli ihan mielissään paineli lumipellolla menemään. Otettiin vielä muutama kuva pellolla ja sit kentälle loppuverkkaileen.



Piskokin oli tosi ihana peltoilun jälkeen kentällä. Ravailin siinä hetken ja kävelin pois. Vein ponin sisälle ja annoin olla vähä aikaa loimen alla. Siinä karsinassa seisoskellessa poni katto mua niin söpösti ja oli silleen et sori ku yritin heittää sut kenttään mut oli niin hauskaa ku lunta on tullu (```: Vein sit Piskon pihalle ja ponihan meni samantien piehtaroimaan. KOOSTE TÄSSÄ





 Siivoiltiin vähän leirikämppää ja lähettiin tyttöjen kans meille. Meiltä mentiin sit kaupunkiin ja elokuviin kattoon Nälkäpelin toinen osa.


Oli niin huippu päivä viettää synttäreitä, kiitti tytöt! ♥(oikeesti mun synttärit on huomenna 26.11 mut vietettiin niitä sunnuntaina)

-venppa