Lempi estekuva
Kuva on napattu kesällä 2013. Pisko hyppää hyvällä tekniikalla ja minäkin osasin olla fiksusti hypyssä mukan. Plussaa tuo ihan akesäinen maisema sekä traktori joka on laittettu vesimaton kanssa esteen alle pelokkeeksi.
Lempi koulukuva
Ekaa kertaa kanget ja ai että oli makee ratsia!
Lempi kisakuva
Ihana vihreä pelto tausta ja oikein hyvin onnistuneet kisat.
Lempi epäonnistumiskuva
Erittäin hauskoja muistoja herättävä kuva! Jätkä pysähty esteen eteen mutta lähtikin hyppyyn jonka reurauksena mie otan vähän erillaisemman tyylin tulla esteen yli. :D
Lempi maastoestekuva
Minun osalta ei niinkään edustava, mutta ainoa kuva jonka löysin "maastoesteiltä" Ollaan siin palhaillaan ylittämässä suurensuurta ojaa viime talvena.
Kuva, johon liittyy muistoja
Piskon ensimmäinen päivä Turkassa, 14.9.2012
Ensimmäinen kuva meistä
Ensimmäinen kerta Piskon kyytissä 15.9.2012
Paras kesäkuva
Ihana rannalla laukkaamis kuva, josta huomaa kuinka molemmat nauttivat lämmöstä ja vapaudesta! (anteeksi muokattu kuva, en löytänyt alkuperäistä)
Paras talvikuva
Kuva on ihanassa lumipellossa otettu, ihana kuva vaikka omia kasvoja ei näykkään. Sekä kuva on otettu viime vuonna synttäripäivänäni!
Tunnelmallisin kuva
Tämä kuva on napattu syysauringossa/sen laskussa. Meistä näkyy himmeästi kaikki olellinen ihanaa taivasta vaseten.
Tässä taasen tällänen hieman erilaisempi kuin ajattelin tehdä. Toivottavasti saan pian oikeankin postauksen tehtyä!
Tosi hyvä postaus♥ Näitä on niin kiva katella:)
VastaaPoistase on kiva kuulla :)
PoistaIhania kuvia♥ Pisko on kyllä tosi spö(Niinkuin sinäkin)
VastaaPoistahahha :D kiitos! ja Pisko on ♥
Poistaonko sillä sun kaverilla blogia? se kuka on yleensä niissä videoissa?
VastaaPoistaniin kellä? Miialla, Jonpella?
PoistaIhania kuvia!<3 Pisko on niin söpö<333
VastaaPoistakiitos ja se on♥!
PoistaIhania kuvia+Pisko on tosi söpö ja sä oot tosi kaunis! :)
VastaaPoista