Peikon matkassa: todella onnellinen

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

todella onnellinen

päivä, joka muutti kaiken 20.3

Viisi vuotta sitten (2011) asteli 13 vuotias ujo tyttö ensimmäistä kertaa Turkalle. Silloin ison tallin tilalla oli metsää ja pihassa sijaitsi kaksi keltaista siirtotallia, hevosia oli vain viisi. Minun oli määrä aloittaa Mersun kanssa valmentautuminen koulupuolella. Jotenkin se päätyi myös hyppäämiseen ja siihen että kävin ratsastamassa itsenäisesti toisen kerran viikkoon. Hypättiin, tuuppailtii, maastoiltiin ja otettiin vaan rennosti.

Tältä näytti meidän meno ensimmäisenä vuonna, minä vielä luulin että osasin ratsastaa!

Mesellä meni molemmista etujaloista jänteet ja se jäi syksyllä 2011 sairaslomalle. 4 kuukautta se sai täysin levätä jonka jälkeen pääsin kuntouttamaan sitä. Vuodet 2012 ja 2013 olivat minun ja Mesen parhaimmat yhteiset vuodet.

Pääsimme aloittamaan kunnolla kisauramme. Entisestä kuumasta esteponista aloin tekemään itselleni koulukisaponia. Mentiin monissa koulukisoissa ensin seuratasolla He C – He B, pikkuhiljaa nousten aluetason He B luokkiin. Menestys oli todella vaihtelevaa. Mese ei ollut helppo ratsastaa varsinkin kun minua jännitti joka kerta ihan hirveästi. Yleensä kaikki radat menimme pääpystyssä ja verryttelyssä leijailimme kouluhevosen lailla. Toisinaan treenaaminen palkittiin ja saimme hyviä ratoja, sekä sijoituksia.

Vuonna 2013 pääsimme ottamaan ensimmäisiä hyppyjä. Kevät mentiin rauhassa ja kesällä pääsin starttaamaan meidän ensimmäiset alue-estekisat tasolla 80cm. Monissa estekisoissa emme käyneet vaan säästelimme ponin jalkoja. Jalat olivat kuitenkin parantuneet todella hyvin eivätkä ne ole oireilleet kertaakaan vuoden 2011 jälkeen.

2014 ja 2015 vuosina jäi Mesen ratsastus huomattavasti vähemmälle, koska meillä oli Toto ylläpidossa ja Vilma vuokralla. Ratsastelin Mesellä aina kun kerkesin. Luotin poniin 100% ja sen kanssa pystyin tekemään mitä vaan. Vaikka ratsastuksellisesti en sen kanssa paljoa tehnyt, niin vietin sen kanssa paljon aikaa. Hoidellen ja temppuja opetellen. Muutamissa kotikisoissa kävimme hyppäämässä ja koulua menemässä. Taisimme kerran eksyä Kuivasjärvelle meidän viimeisiksi ulkopuolisiksi kisoiksi, tulimme kolmansiksi 61,81%.

Vuonna 2016 olen kerinnyt ponin selkään vain yhden ainoan kerran ja se taitaa olla myös viimeisin. Olen kasvanut ponille liian isoksi. Ratsastus ei tunnu enään niin kivalta kuin ”vanhoina hyvinä aikoina” kun olin ponille sopivan kokoinen. Välillä vain mietin kuinka epäreilua se on, kun nyt osaisin ratsastaa oikeasti ponilla niin en sillä voi mennä ja kisata. Elämä ei ole reilua, mutta en vaihtaisi mihinkään yhtään hetkeä tämän ihanan kultaponin kanssa! Se on opettanut niin paljon minulle. Se on ensimmäinen kisaponi, treenikaveri, oikea hoitoponi ja ennen kaikkea todella tärkeä hevoskaveri! Poni joka on vienyt monen pikkuratsastajan sydämen ja tulee vielä valloittamaan monia lisää. ♥

Viisi ihanaa vuotta vietin Turkalla, ihanien ihmisten ja hevosten kanssa. Opin aivan älyttömän paljon. En usko että missään tallilla olisin oppinut yhtä paljon hevosista muutakin kuin ratsastusta. Näihin vuosiin mahtuu paljon muistoja, niitä jotka jää aina sydämeen, niitä joita en koskaan unohda. Mutta myöskin niitä joita en halua muistaa tai muistella myöhemmin. Jostain on aina luovuttava jos jotain muuta aikoo saada.

Tällä kertaa se tarkoittaa Turkalla käyntien vähentämistä huomattavasti, en silti ”lopeta”. Talli on edelleen ihmisineen ja hevosineen minulle todella tärkeä. Tulen käymään siellä mahdollisuuksien mukaan. Marin kanssa sovimme että autan häntä aina tarpeen vaatiessa A:n liikutuksessa. Syy tähän kaikkeen on pieni musta suomenhevos ruuna, joka siirtyi tänään 20.3.2016 minun (ja äitini) omistukseen!

Pitkään olemme katselleet meille omaa hevosta. Hollannissa ollessani Susanne pongasi yhden suomenhevos ruunan ja linkkasi sen minulle. Minä laitoin tiedon eteenpäin äitilleni. Päätin laittaa viestiä hevosen omistajalle ja juttelimme todella paljon hevosesta. Sain kuulla koko sen historian ja ns. kaiken mitä siitä tiedettiin. Tänään heräsimme 5.30 ja lähdimme kohti Pieksämäkeä, matkalla kävimme katsomassa yhtä vinkkaa ja se osoittautui meidän käyttöön hyväksi, se tarttui sitten mukaan. Suunta jatkui kohti Peikon kotitallia. Kävimme koeratsastamassa sen ja totesimme että tämä on juuri sitä mitä olemme halunneet. Joten sopimusten kirjoitus, eikun Peikko koppiin ja kohti kotia.