palautus maanpinnalle

Saattekin eilisestä ratsimisesta vain kuvilla ja pienellä kooosteelle varustellun postausken sillä eilen ei tehty mitään järkevää ourday:ta ajatellen.

Eilen pääsin tämän ihan kunnolla ratsimaan tällä pikkuherralla. Skipperhän on jo tosin 27 vuotiaaksi kääntynyt pikku ruuna joka laittoikin minua oikein kunnolla töihin. Se ei suostunut tekemään ihan mitään. Paitsi menemään juuri vastakkaiseen suuntaan mihin minä halusin sen mennä. Eikä susannestakaan ollut apua kun se vaan nauroi keskellä peltoa...

haha mitäköhän mie oikeen teen tuolla selässä? :D

joo'o mun kamera tarkensi mielummin nuihin lumihiutaleisiin ku muhun :D

Skipu oli ollut jo edellisenä päivänä vähän tahmia, mutta tänään asiaa ei auttanut yhtään se että mie olin selässä eikä Susku. Tulihan siellä hyviäkin pätkiä kun sain vanhukseen jarrun lisäksi kaasun. Ravailtiin ja käveltin ihan vaan peltoa ympäri. Oltiin käyty ajeleen sitä aikaisemmin jotta ei olisi niin paljon lunta siinä tiellä, mutta musta tuntuu että poni oisi halunnut mielummin mennä siellä hangessa kuin uralla.

Itteä ärsyttää näissä kuvissa nää mun jalat ku varpaat roikkuu tuolla jossain ja nuo mun kauheen pitkät ohjat=käet tulee syliin! Onneks näitä katellessa oppii.

Muutamat laukan nostotkin tehtiin ja kun laukka saatiin pyörimään jonnolla niin sekin meni oikein hyvin. Ravissa sain tehtyä myös ihan muutaman askeleen mittaisia lisäyksiä. Sekä pysähdykset ja hiljentämiset toimivat.

Nauroin tuolla ponin seläss ihan hulluna! Mietin vaan et miten mie muka voin ratsia kotona jotain Aatua tai ihan ketä muuta tahansa jos en saa etes yhtä pikkuponia liikkumaan ja menemään sinne minne ite haluan. Sillä liian monesti poni otti kesken ravin pysähdyksen ja lähti paineleen pää alhaalla hankeen...

Susanne meni sitten käymään ponin kyydissä. Alettiin siinä sitten miettimään et ponihan oli viimetalvenakin haluton liikkumaan suitsilla, niin päätettiin ottaa kuolaimet irti ja ohjat turpahihnasta. Tulihan siihen poniin hieman lisää vauhtia, mutta se viimeinenkin ohjaamisen mahdollisuuus katosi. Koitettiin me käydä ojassakin ryömimässä ja haki oli entistä kivempi paikka mennä. On tolla papalla vielä se samainen pilke silmäkulmassa kuin ennenkin!

Hauskaahan tuolla oli ja ponikin näytti nauttivan täysin siemauksin minun kiusaamisestan! Ensi kerralla sitten ehkä hieman reippaammin! Susannekin sai oikein  kunnon naurut siellä pellon keskellä.

linkki videoon