Alussa otettiin tonttulakin päässä muutamia jouluisempia kuvi. Nämä onnistuivat mielestäni ihan hyvin, muutamassa kuvassa miun oma naama näyttää vaan ihan sika valkoiselta mut ei murehita sitä!
Tää meijän "viitta" pysyi harmillisesti vain tämän yhden kuvan ajan ja sen jälkeen tippuikin matkasta. Mentiin sitten ihan perus juttuja, ympyröitä ja siirtymiä. Liisa samalla meitä kuvaten.
Tämä on yksi suosikeistani!
haha kattokaa tota tonttulakkia
Vaihoin itselleni kypärän päähän ja mentiin hieman reippaampaa laukkaa pitkin peltoa. Juuri ennen tulevaa kuvasarjaa päästin kädet irti ohjista ja huusin Liisalle että "ota meistä tällänen hieno kuva!" No hienojahan niistä tulikin...Vilma teki sitten pienen spurtin pukin kera josta jatkoi yhdellä suurella loikalla, minun irrotessa selästä ja lähestyessä maata. Se tapahtui niin äkkiä että en kerennyt tajuta kun "toivottavasti ei satu!" Millonkohan viimeksi oisin tippunut? Varmaan silloin kun kaaduin Toton kanssa syksyllä. Mutta ei voinut tuolloin muuta tehdä kuin nauraa! Vimppukin jäi vaan nätisti seisomaan siihen viereen eikä etes yrittänyt lähteä mihinkään.
Eikun takaisin kyytiin. Olihan pikkutyttö vähän näyränä ja oikein kiva mennä sitten lumisena. Otettiin uusia laukka pätkiä tällä kertaa ohjat visusti kädessä.
Nyt otetaan sitten viimeinen laukka pätkä ja lopetetaan siihen, eikä niin Vilma?!
Joo'o taitaa olla tuo mun vuokrapolle hieman virtasa:D otettiin vielä muutama rauhallinen laukkapätkä ja loppuverryttelyt kentällä. Mitäs tykkäsitte tälläisestä postauskesta vaihteeksi? Liikaa kuvia vai sopivasti?
Ihana postaus❤ :) ite ainaki tykkään ku on paljon kuvia :D
VastaaPoistakiitti :)!
PoistaHaha nauroin noille tippumis kuville :D mutta tosi kiva postaus ja ihania nää kuvat, just kiva ku oli paljon! (:
VastaaPoistahahah itekkin :D ! Ja kiitos paljon Meri! (;
PoistaKiva postaus ! Ja millon & missä sulla on seuraavat kisat, ois kiva tulla tsiigailee teiän menoo!(:
VastaaPoistakiitosta! öö en kyllä oo suunnitellut vielä niin pitkälle todennäkösesti jossain seurakisoissa käydään ennen aluekisoja maaliskuussa, mut mie ilmottelen täällä blogissa sitten! :)
Poista