Olen ratsastanut viikon aikana todella paljon. Oli oikein kiva ratsastaa taas pitkästä aikaa monta erilaista hevosta samana päivänä. Kaikista ratsastuksista ei ole kuva tai video materiaalia, mutta kerron jokaisesta kerrasta lyhyesti. Kuvauksista kiitos Marialle, Vernalle ja Katille. Pahoittelen joidenkin kuvien ja videoiden laadusta.
Aloitetaan keskiviikosta. Silloin pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa Silverillä. Silve on astutettu ja keväällä tulee taas uusi ihana varsa. Vaikka tamma onkin kantavana pitää sitä silti liikuttaa jotta paikat pysyvät kunnossa.
linkki videoon
Menin vain käynnissä ja ravissa isoja kaarteita ja sunnanmuutoksia. Alkuun Silve oli hieman reipas ja koitti juosta apuja karkuun. Pikkuhiljaa se alkoi rentoutumaan ja ravamaan rauhassa ohjastuntumalla. Oli oikein kiva pitkästä aikaa ratsastaa Silvellä. Katsotaan jos pääsen joululomalla uudestaan sen selkään, tällä kertaa kuvaajan kanssa.
Torstaina pääsin hyppäämään Vempulla. Viimeksi olen muistini mukaan hypänny tällä tammalla kesällä 2014. Aluksi minun oli tarkoitus vain verkkailla se Liisalle, mutta päädyinkin ottamaan muutaman hypyn ja lopulta menimme pientä 80cm rataa. Alkuun oli hieman vaikeaa enkä osannut ratsastaa Vempulaa kunnolla. Muutaman kerran jälkeen hoksasin miten se toimii ja olihan se melko yksoikoinen tulija. Se teki mitä pyysin, jos jäin ottamaan liikaa kiinni niin se jäi pomppimaan paikalleen ja kun muistin ratsastaa tasaisesti sekin meni tasaisesti esteiden yli.
Huomasin että illantunnilla oli tilaa ja suuntasin siihen Vimpulan kanssa. Tunnilla menimme jälleen puomeja ja kavaletteja. Samalla kun menimme puomeja ravissa, teimme niiden väliin paljon väistöjä ja voltteja. Laukassa tulimme toisella pitkällä sivulla olevien puomien yli ja niiden jälkeen suoraan siirtyminen käyntiin, puomien yli kiemurrellen ja uudestaan. Se sujui niin hyvin, että nostimme puomit kavaletteiksi. Vilma tuntui tosi kivalta ja saimme paljon onnistuneita pätkiä pitkin tuntia.
Perjantaina kävin Vilman kanssa
kentällä ilmansatulaa tunnin ajan. Menimme erilaisia kiemuroita ja kaarteita,
väistöjä ja siirtymiä. Ravissa Vilma tuntui todella kivalle, se oli todella kevyt
eikä yhtään epätasainen suusta. En vaatinut Vilmaa kulkemaan korkeassa ja
pyöreässä muodossa vaan annoin sen mennä matalammassa muodossa, kunhan se pysyi
kevyenä ja teki pyytämäni.
Kenttä oli hieman liukas. Siitä
syystä en laukassa työskennellyt kauheasti. Vaan menin kenttää ympäri molempiin
suuntiin, tein muutamia isoja ympyröitä päätyihin jossa kenttä oli parempi.
Loppuraveissa Vilma pysyi tasaisena ja venytti itseään kivasti eteen alas.
musiikki unohtui, niin laittakaahan joku kiva musa taustalle soimaan!linkki videoon
Kuten kirjoitin edellisessä
luukussa, Ressu saapui perjantaina Turkkaan. Vellu ja Henkka myös vierotettiin.
Ne jäivät yöksi pihattoon kääpiöiden (Tompan ja Laten). Emät saavat nyt asua
hetken sisällä jotta ne pysyvät aidoissa vaikka varsat ovatkin pihalla samaan
aikaan. Kävinsiitä syystä puolituntisen Katin selässä, jotta se saa muutakin
ajateltavaa kuin Henkan joka ei enää tule takaisin.
Mamma ei oikein keskittynyt
minuun vaan huuteli Henkalle. Poukkoilimme epämääräisesti pitkin kenttää
kaikissa askellajeissa. Se näytti myös uusia askellajeja kuten
espanjalaisenkäynnin ja –ravin
Lauantaiaamuna minulla oli jälleen tunti. Tällä kertaa sen
piti Anne, se oli oikein mukavaa vaihtelua olla välillä Annenkin tunneilla.
Meillä oli tunnin aiheena kaarteet ja ravin lyhentäminen. Takajalat piti saada
aktiivisiksi kaarteiden ja puomien avulla. Sainkin Vilman toimimaan ihan
kivasti, kun muistin istua kunnolla ja ratsastaa joka ikisen askeleen. Ravissa
teimme ”monimutkaisia” kiemuroita joita en ala selittämään ilman
kuvamateriaalia. Laukkaa otimme siirtymien avulla. Menimme vain pitkille sivuille laukkaa ja lyhyillä sivuilla ravia.
Vilman ratsimis kuvat ovat sunnuntailta
Pääsin myös käymään Rocon selässä. Se oli ollut hieman
reippaalla tuulella tunnilla, joten käytiin sitten hieman pellolla laukkaamassa
ja ravaamassa.
Menin vielä hetkeksi kentälle ravailemaan. Roco oli oikein
nätisti koko ajan ja tuntui tosi kivalle ratsastaa. Joku päivä voisi käydä
tämänkin pojun kanssa tunnilla! Illempana seuralla oli pikkujoulut ja sen jälkeen ratsin Ressulla ( josta jo kerroinkin)
Sunnuntaina paistoi ihanasti aurinko. Suuntasimmekin ottamaan
tonttukuvia Vilman kanssa, niitä saatte nähdä jossain toisessa luukussa. Sen
perään lähdin käymään rauhallisessa maastossa peränpitäjänä Veera-ponin kanssa.
Veera oli yllättävän kiva maastomopo ja sää oli mitä parhain.
Taaskaan en tehnyt mitään suunniteltua
tehtävää. Menin kaikenlaisia kiemuroita ja ympyröitä. Tein myös ympyränkaarella
takaosan väistätystä ulospäin. Se onnistui kivasti ja sain takajalkoja hieman
aktiivisemmiksi.
Koitin pitää itseni kasassa ja ratsastaa jokaista askelta,
mutta kun kukaan ei ollut vieressä muistuttamassa asiasta, annoin Vilman ja
itseni mennä hieman rennommin. Saatiin kuitenkin paljon hyviä pätkiä vaikka
välillä puskin oman jalkani liian eteen samalla painaen kantapään turhan alas.
Vilma oli kevyt edestä ja taipui kyljistään, sekä se tuntui hyvälle ratsastaa. Se
on minusta pääasia varsinkin kun valmentaja ei ole kentällä.
Harmillisesti ilma ei ollut enää niin kirkas jonka takia kuvatkin oat hieman tummia.
Kenttä oli jälleen parempi kuin edellisenä päivänä ja nyt
työstinkin laukkaa enemmän. Nostin ensin vasemmanlaukan. Heti alusta lähtien Vilma
oli kevyt edestä ja takajalat laukkasivat hyvin mukana. Se myös myötäsi
niskastaan ohjastuntumaa kohden. Menin suurella pääty-ympyrällä monta kierrosta
laukkaa pitäen yllä saman rentouden ja laukan tahdin.
Vaihdoin suuntaa käynnin kautta. Oikeassa kierroksessa
huomasi että se on paljon heikompi puoli. Pääty-ympyrällä se painui hieman
sisäpohjetta vasten ja laukka oli selvästi jännittyneempää ja lyhyempää. Iso
tekijä tähän olen minä itse. Sillä vasemmassa kierroksessa minun vahvemmat
oikeanpuolen avut ovat ulkoavut ja oikeassa kierroksessa ne ovat taas
sisäapuina jolloin ulkoavut jäävät heikommaksi ja alan liikaa ratsastamaan
sisäavuilla. Pitää vain treenata lisää jotta saan höllättyä sisältä ja
ratsastettua paremmin myös vasemmanpuoleisilla avuilla.
Laukan jälkeen otin jalustimet kaulalle ja ravailin hetken.
Sitten suuntasin pellolle ravaamaan ja laukkaamaan. Otettiin muutama ihan
kunnon laukka spurtti ja palattiin kentälle takaisin loppuraveille.
Saatiin loistoajatus. Haimme Vilman perään vielä ufo (pulkka
oli hukassa tai rikki niin ufolla mentiin) Verna päätti olla ensimmäinen uhri.
Oli se kyllä melkoista kun ufo koitti mennä lujempaa kuin minä ja Vimppu.
Kokeiltiin myös mennä pellolla, mutta eihän se onnistunut ufon tökätessä
jokaiseen heinänä korteen ja Vernan lentäessä naamalleen. Saatiin ainakin
päivän naurut jos ei muuta! Joululomalla otetaan ilman muuta uusiksi ja vielä
kuvaajan kera!
Ratsastin illasta vielä Mammalla, menimme tällä kertaa
pelkästään käyntiä ja se olikin jo paljon rauhallisempi kuin edellisellä
kerralla.
Maanantaina oli oikein ihan
pakkassää. Päätin jo aamulla herättyäni että tänään mennään kunnon talvimaasto ilmansatulaa,
toppahousujen ja otsalampun kera. Pakkasta oli kertynyt mittariin 16 astetta,
taivas oli kirkas ja tähtiä täynnä, sekä ihanat revontulet peittivät osan
taivaasta. Mentiinkin lähes koko maasto ilman lamppua, paitsi autotiellä
mentäessä valo oli tietenkin päällä.
Vilma on niin ihana maastokaveri.
Se ei vähästä hötkyile ja sen kanssa uskaltaa laukkailla pitkin poikin metsiä,
ilman että tarvitsee miettiä mitähän tamma seuraavaksi keksii. En tiedä
kummalla oli hauskempaa minulla vai Vimpulla, joka meni korvat pystyssä
pärskien pitkin hankia.
Illasta menin vielä Aatulla ilmansatulaa koulua. Pääsin
vasta tuntien jälkeen ratsastamaan sillä minulla on taas maanantaisin koulua
kuuteen asti. Olipahan koko kenttä käytössä! A oli todella letkeä ja rento koko
ratsastuksen ajan. Menin vain kaikki askellajit läpi, en tehnyt mitään
erikoista tehtävää. Toivottavasti joululomalla saan pitkästä aikaa materiaalia
Aatusta tänne blogin puolellekin.
Olin itsekin maanantaina ratsimassa, oli kyllä tosi kylmä mutta niin upeet revontulet!! <3 aivan tosi kiva postaus taas! :) selität asiat niin kivasti ja ihania kuvia.
VastaaPoistakiitos paljon ja kiva kuulla! :)
Poista